ad

Esittely

Veikkausliiga pähkinänkuoressa

Veikkausliiga on suomalaisen jalkapalloilun miesten pääsarja ja samalla pääsarjaa hallinnoiva organisaatio. Liigaorganisaatio perustettiin vuonna 1989 ja ensimmäinen liigakausi pelattiin seuraavana kesänä. Kausi 2014 oli siis 25. liigamuotoisena järjestetty. Veikkausliigan tavoitteena on kehittää liigaa suositummaksi urheilusarjaksi. Sen keskeisin tehtävä on liigajalkapalloilun, sen seurojen, pelaajien ja muiden sankareiden sekä lajin arvomaailman esiintuominen.


Veikkausliigan historiaa

Veikkausliigan olemassaolon aikana mestaruus on toistaiseksi jaettu tasan 25 kertaa. Menestyksekkäin seura on hallitseva mestari HJK yhdellätoista mestaruudellaan ja seura vei nimiinsä myös kaikkien aikojen ensimmäisen liigamestaruuden kaudella 1990. Hakalla mestaruuksia on viisi. HJK on lisäksi ainoa seura, joka on pelannut Veikkausliigaa kaikilla 25 kaudella.

Vuonna 2014 Veikkausliigan mestaruuden voitti HJK (Helsinki), hopeaa sai SJK (Seinäjoki) ja pronssia FC Lahti (Lahti).  TPS (Turku) putosi Ykköseen, josta tilalle Veikkausliigaan kaudeksi 2015 nousi HIFK (Helsinkii) . Liigakarsintaa ei järjestetty.

Eniten otteluita Veikkausliigapelaajista on pelannut kauden 2009 päätteeksi uransa päättänyt Toni Huttunen, joka pelasi kaikki 441 liigaotteluaan MYPAn paidassa. Eniten liigamaaleja on puolestaan tehnyt niin ikään syksyllä 2009 liigatasolla lopettanut Valeri Popovits, joka TPV:n, Ilveksen, Hakan ja HJK:n väreissä tehtaili yhteensä 166 osumaa liigakentillä.

Katso laajemmat tilastot ja lisää historiatietoja Veikkausliigan verkkonäyttelystä.

Suomalaisia sankaritarinoita

Veikkausliigassa syntyy jatkuvasti suomalaisen jalkapalloilun sankareita. Tulevat kansainväliset tähtemme ja maajoukkuepelaajat kehittyvät tälläkin kaudella Veikkausliigan kentillä. Pelaajien lisäksi valmentajat ja muut jalkapallokasvot ovat kaikki Veikkausliigan sankareita.

Veikkausliiga lanseerasi syksyllä 2007 Legenda-kunniakerhon. Veikkausliigan Legendat ovat pelaajia, jotka ovat olleet erityisen tärkeitä kannattajilleen, seuroilleen, paikkakunnilleen, Veikkausliigalle ja suomalaiselle jalkapalloilulle. Lisätietoja Veikkausliigan Ledendoista löytyy täältä.

20-vuotisen taipaleensa kunniaksi Veikkausliiga julkisti syksyllä 2009 20-vuotistähdistöjoukkueensa. Pääyhteistyökumppani Veikkaus oli vahvasti mukana huomionosoituksessa. Joukkueeseen valittiin vaikuttava määrä pelikokemusta liigakentiltä ja edustava otos Veikkausliigan historiaa. Tähdistöjoukkueen valintakriteerit olivat selvät: Jalkapallotoimittajien, Pallo-Kopla ry:n, valitsemaan vuosittaiseen tähdistöjoukkueeseen oli pitänyt saada vähintään kolme kiinnitystä. Ja pelattuja kausia Veikkausliigassa piti olla vähintään seitsemän. Tämän jälkeen joukosta ruodittiin seuraava Veikkausliigan 20-vuotistähdistöjoukkue:

Maalivahti: Mikko Kavén
Laitapuolustaja: Toni Huttunen
Laitapuolustaja: Juuso Kangaskorpi
Keskuspuolustaja: Ville Nylund
Keskuspuolustaja: Harri Ylönen
Keskikenttäpelaaja: Janne Lindberg
Keskikenttäpelaaja: Jarkko Wiss
Keskikenttäpelaaja: Alexei Eremenko
Keskikenttäpelaaja: Antti Pohja
Hyökkääjä: Valeri Popovits
Hyökkääjä: Rafael
Valmentaja: Keith Armstrong
Joukkueenjohtaja: Markku Peltoniemi
Erotuomari: Jouni Hyytiä

Lisäksi Veikkausliiga valitsee vuosittain kauden parhaat pelaajat ja valmentajan. 
Katso aiempien kausien valinnat täältä.

Kauden aikana Veikkausliiga valitsee kuukausittain parhaan kentällisen, ja palkitsee kuukauden parhaan pelaajan sekä valmentajan.

Katso kauden 2012 Kuukauden joukkueet täältä.