Kausi 2009 JJK:ssa jäi Toni Koskelan viimeiseksi
11.3.2013 22.34.00

Polvivamma pakotti Toni Koskelan katsomon puolelle

Keskikenttämies Toni Koskela taisteli vielä kaudella 2009 JJK:n riveissä 17 Veikkausliigaottelussa. Kausi oli samalla taistelua vuosikausia vaivanneita polvivaivoja vastaan ja kauden jälkeen Koskelalla oli edessä tiukka paikka: uralle oli pakko laittaa päätepiste.

Polvivamma ehti varjostaa Koskelan uraa vuosikaudet ja lukuisien operaatioiden jälkeen pelikengät oli lopulta pakko ripustaa naulaan.
- Eihän se mikään uusi asia tosiaan ollut. Vuonna 2002 polvesta meni ristiside ensimmäisen kerran ja siitä lähtien polvi on enemmän tai vähemmän vaivannut säännöllisin väliajoin, Koskela kertoo.
- Viime lokakuussa oli edessä yhdeksäs leikkaus ja sen jälkeen oli selvää, että polvi ei enää kestä täysipainoista treenaamista ja pelaamista. Jo ihan loppuelämääkin ajatellen lopettamispäätös oli pakko tehdä.

Viimeisen liigaottelunsa Koskela pelasi JJK:n paidassa viime elokuussa ja nyt 27-vuotias mies myöntää, että pelaaminen olisi maistunut vielä.
- Mielelläni olisin pidempäänkin pelannut. Ei tämä tilanne kuitenkaan eteen tullut mitenkään salamana kirkkaalta taivaalta. Vähän osasin odottaa, että tämä saattaa olla edessä ja sikäli lasku on ollut pehmeä.

Kausi 2009 oli melkoista taistelua, vaikka aina elokuulle saakka Koskela kuuluikin JJK:n vakiomiehiin kentällä.
- Alkuvuodesta löytyi yllättäen pieni repeämä ristisiteessä ja se sitten vain paheni koko ajan. Olihan se vähän turhauttavaa, kun ei täysillä pystynyt olemaan mukana ja tuntui, että olisi pystynyt parempaankin.

Monta paikkaa, monta kulttuuria

Veikkausliigassa Koskela ehti pelata 95 ottelua ja viimeistellä yhdeksän maalia. Liigadebyyttinsä hän teki kaudella 2001 FC Jokereissa ja edusti lisäksi FC Hämeenlinnaa ja FC KooTeePeetä liigatasolla. Kokemusta uran varrella kertyi myös useammasta ulkomaan sarjasta. Englannissa Koskela edusti Cardiffia ja Kreikassa Ilisiakosia sekä ennen Jyväskylään siirtymistään Norjan pääsarjan Moldea.
- Ehti sitä kuitenkin aika monta erilaista paikkaa ja kulttuuria nähdä. Mitä nyt kohokohtina uralta ehkä päällimmäisenä jäi mieleen, niin ensimmäinen liigakausi Jokereissa ja sitten nuo ulkomailla pelatut vuodet.

Vaikka oma pelaajaura sai ikävän aikaisen päätöksen, Veikkausliigaa Koskela ei kuitenkaan jätä, vaan aikoo olla aktiivisesti mukana katsomossa.
- Ilman muuta aina olen katsomassa kun aikaa löytyy. Ei kiinnostus jalkapalloon mihinkään ole kadonnut, Koskela painottaa.
- Toivotaan JJK:lle parempaa kuin viime kaudella, että ei ihan koko kautta tarvitsisi stressata liigapaikan puolesta.

Omat suosikkijoukkueet Koskelalla löytyvät kuitenkin etelämpää.
- En urani aikana ollut missään vaiheessa yhdessä paikassa niin pitkää aikaa, että mikään seura olisi sillä lailla alkanut tuntua omalta. Kyllä suosikit löytyvät lähinnä kuitenkin helsinkiläisseuroista ja kun Jokereita ei enää ole, niin varmaan se sitten on HJK.
- Ja jos veikata pitää, niin kyllä minä uskon että HJK vie mestaruuden taas tällä kaudella.

Helsinkiläislähtöinen Koskela on nyt palannut kotiseuduilleen ja suunnitelmissa on pyrkiä opiskelemaan yliopistoon ja sivussa hän on aloitellut myös valmentamista vastuullaan PK-35:n C95-juniorit.