12.4.2006 10.48.00

Liigaikkuna: Hannu Touru, FF Jaro

FF Jaron päävalmentaja Hannu ”Tore” Touru on tyytyväinen käytössään oleviin pelaajiin liigakauden kynnyksellä.

Kesken viime kauden valmennusvastuun Jarossa ottanut Touru luotsasi joukkueen kuiville ja talven aikana joukkuetta on rakennettu uusista palasista.

- Joukkueessa on tapahtunut suuria muutoksia sitten viime syksyn. Omien pelaajien määrä on lisääntynyt, kuten oli suunniteltukin, ja joukkueessa on tehty tilaa juuri siksi että omilla nuorilla olisi mahdollisuus tulla esiin. Pelaajaryhmää on tietoisesti kavennettu. Muualta tulleet ovat selkeästi roolipelaajia, kuten hyökkääjät Ville ja Kalle Väisänen ja puolustaja Juha Luoma, Jani Timonen topparina ja Kim Ekroos maalivahtina, Touru sanoo.

- Olen erittäin tyytyväinen uusiin pelaajiin, ja näihin on vielä lisättävä omat edustusjoukkueeseen nostetut nuoret. Jonas Portin, Jonas Emet, Tom Melarti, Jonas Ahlström, Björn-Erik Sundqvist ja Jonas Hellund ovat kaikki oman junioriorganisaatiomme tuotteita.

Kauden kynnyksellä Jaro vahvisti vielä hyökkäystään tekemällä sopimuksen bulgaari Kiril Aleksandrovin kanssa. Tourun mukaan Aleksandrov on juuri sen tyyppinen pelaaja, jota Jaro on etsinyt. Bulgaari tekee voimakkaasti töitä ilman palloa ja on vahva pääpelaaja.

Jos on tulopuolella ollut vilkasta, niin myös lähtijöitä on Pietarsaaressa riittänyt.

- Viime kaudesta olemme menettäneet peräti 15 pelaajaa. Mini Svanbäck, Rasmus Vikström, Vesa Vasara, Ilpo Verno, John Weckström, Ilja Venäläinen, André Hansell, Kristoffer Ainasoja, Tobias Lönnquist, Antti Peltonen, Roope Heilala, Niko Kalliokoski, Lasse Männikkö ja Mathias Kullström ovat kaikki lähteneet seurasta, Touru luettelee.

- Joukkueessa on hyvä tasapaino ottaen huomioon käytettävissämme olevat niukat resurssit. Uudet pelaajat sopivat hyvin Jaron järjestelmään. Minin muutto on tietenkin suurin takaisku, mutta meidän on myös huomioitava hänen kehityksensä ja toivoa että hän onnistuu Ruotsissa. Teemanamme on, että nuorille pelaajille annetaan mahdollisuus pelata itsensä joukkueeseen ja että peli paranee entisestään.

Ajoissa liikkeelle

Jaron talvi on sujunut muihin liigajoukkueisiin nähden hiukan poikkeuksellisessa rytmissä. Harjoituskentälle pietarsaarelaiset suuntasivat jo pitkällä viime vuoden puolella.

- Meillä on ollut paljon töitä ja siksi aloitimme aikaisin. Aloitimme jo 16. marraskuuta viiden viikon harjoittelujaksolla, ja melkein aina ilman palloa. Valmistelut ovat sujuneet hyvin. Pietarsaaressa harjoitusolosuhteet ovat loistavat ja antavat meille kaikille mahdollisuudet kehittyä. Meillä on ollut vain lieviä loukkaantumisia, ja sellaisiahan tulee aina, mutta muutoin olemme tähän saakka säästyneet vakavilta vammoilta, Touru perustelee.

Odotuksia Tourulla riittää useampaankin pelaajaan liittyen. Potentiaalia hän ainakin joukkueessa näkee.

- Odotan paljon rutinoiduilta pelaajilta, mutta nuoret ja uudet ovat tavallaan mielenkiintoisempia. Kuinka Roman onnistuu? Kuinka Jonas (Portin), Emet (Emet), Böni (Sundqvist) ja Tomppa (Melarti) pärjäävät? Ryhtyykö Ville nyt tehtailemaan maaleja? Jens Portin on päässyt maajoukkueeseen, kuten myös Denis Toumassian. Ovatko he edistyneet? Nämä ovat kaikki mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin toivon saavani myönteisiä vastauksia. Plus että Eremenko senior on fyysisesti paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Mielenkiintoista.

Mitään sijoitustavoitetta Jarolla ei Tourun mukaan suoranaisesti ole. Viime kausi päättyi 11. sijalle ja tätä on joka tapauksessa varaa ja tarkoitus parantaa.

- Jaron virallinen tavoite on vakiinnuttaa asemansa stabiilina liigajoukkueena. Itse en ole asettanut mitään tavoitetta tulevalle kaudelle, mutta totta kai haluan että pärjäämme paremmin kuin viime vuonna.