Paananen on iskenyt KuPSille viisi maalia talven Liigacupissa.
6.3.2013 21.57.00

Aleksi Paanaselle hattutemppu - KuPS kaatoi Jaron

KuPS:n 20-vuotias keskikenttälupas Aleksi Paananen iski keskiviikkona hattutempun, kun kuopiolaiset kaatoivat Jaron kotikentällään numeroin 4-0 (1-0). Molemmat joukkueet etenivät Liigacupissa puolivälieriin.

Jaron kannalta otteluun valmistautuminen ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä muiden poissaolijoiden lisäksi Mike Banner joutui jäämään ottelusta sivuun. Niinpä puolustuslinja oli lähes täysin uudessa koostumuksessa: Mathias Kullström ja Kevin Peth pelasivat toppareina, Jonas Emet ja Thomas Kula tuurasivat laitapuolustajia.

Ottelun avauspuoliaika oli kauttaaltaan KuPS:n hallintaa. Avausmaali nähtiin vartin kohdalla, kun vastahyökkäyksen päätteeksi Omar Colley tarjoili Aleksi Paanaselle paikan, joka laukoi matalan laukauksen takakulmaan.

KuPSilla oli useampikin paikka avausjaksolla lisätä johtoaan. Ehkä paras niistä avautui Jerry Voutilaiselle, jonka läpiajon Jesse Öst kuitenkin torjui.

Shahdon Winchesterille avautui Jaron paras paikka avausjaksolla. Kulman jälkitilanteesta pallo jäi pomppimaan noin 15 metriin, josta Winchester laukoi vaarallisesti kohti alakulmaa, mutta KuPSin Mika Hilander venyi hienoon torjuntaan.

Ottelun ratkaisu nähtiin, kun ottelua oli pelaamatta noin vartti. KuPSin vastahyökkäys tuotti tulosta ja Miikka Ilo pääsi laukomaan rangaistusalueen sisältä, ja kuti painui etukulmasta sisään. Pari minuuttia myöhemmin Paananen laukoi illan toisen maalinsa.

Jaro joutui toisella puoliajalla vaihtamaan Jonas Emetin pois, hänet korvasi loukkaantumisesta hiljalleen toipuva Johan Brunell. Kun vielä Simon Skrabbin selkä oireili ottelun lopussa, joutui Jaro pelaamaan viimeiset kymmemen minuuttia vajaalla, koska penkillä oli enää vain maalivahti Emil Öhberg.

Paananen täydensi vielä lopussa hattutemppunsa sinetöiden loppulukemiksi 4-0.

Molemmat joukkueet jatkavat Liigacupissa puolivälieriin. KuPS kohtaa omassa ottelussaan MYPAn, Jaro puolestaan TPS:n. Ottelut pelataan lauantaina.