TPS-maalilla Jukka Lehtovaara oli erinomaisessa vedossa finaalissa.
4.4.2012 20.37.00

TPS vei Liigacupin rankkareilla

TPS kaatoi HJK:n Liigacupin finaalissa rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Ottelun varsinainen peliaika päättyi lukemiin 1-1 (1-0). Juho Lähde vei TPS:n ensimmäisen puoliajan lopussa johtoon, mutta Joel Pohjanpalo tasoitti toisen puoliajan alussa.

Ottelun ensimmäinen puoliaika mentiin melko tasaisissa merkeissä. HJK hallitsi palloa enemmän ja TPS iski vastaiskuilla, mutta todelliset maalintekopaikat olivat kiven alla.

25. minuutilla TPS tuli nopealla, kun Santeri Mäkinen pelasi oikealta Aleksi Ristolalle vasemmalle. Ristola haastoi Timi Lahden ja pääsi laukomaan boksista vasemmalta, mutta hieman ohi etukulman.

Heti perään toisessa päässä Joel Pohjanpalo kokeili Jukka Lehtovaaran torjuntataitoja. TPS:n purku epäonnistui ja Pohjanpalo laukoi tulisesti vajaasta 16 metristä, mutta Lehtovaara esitti komean yhden käden torjunnan.

38. minuutilla HJK:n maali oli todella lähellä. Klubi tuli oikealta ja lopulta Sebastian Mannström nosti pelivälineen boksiin TPS:n puolustuksen selustaan. Pohjanpalo tälläsi 10 metristä hieman oikealta suoraan ilmasta, mutta Lehtovaara pelasti tilanteen torjunnallaan.

Hieman ennen taukovihellystä TPS siirtyi johtoon. Petteri Pennanen keskitti vasemmalta päädystä ja Juho Lähde puski pallon verkkoon takakulmalta lähes maaliviivalta.

Myös toisella puoliajalla HJK oli hieman hallitsevampi osapuoli ja heti 49. minuutilla nähtiin myös tasoitus. Rasmus Schüller tuli keskeltä hieman vasemmalta ja syötti Pohjanpalolle, joka ajoi boksiin sisään. Laukaus vajaasta 16 metristä painui vastustamattomasti vasempaan alakulmaan.

HJK:n hallinta jatkui, mutta edelleen murtautuminen kunnon paikoille oli hankalaa. 85. minuutilla TPS iskikin terävästi. Jarkko Hurme keskitti vasemmalta ja Ristola laukoi suoraan ilmasta boksin sisältä, mutta Ville Wallén torjui.

90. minuutilla HJK:n Robin Lod tälläsi vielä reilusta 20 metristä, mutta Lehtovaara venytti ja torjui yli. Seuranneen kulman jälkitilanteessa Mathias Lindström pääsi yrittämään vasemmalta muutamasta metristä, mutta TPS-puolustus pelasti maaliviivalta. Näin ratkaisua haettiin rankkareilla.

Jukka Lehtovaara TPS:n maalilla aloitti erittäin vahvasti rangaistuspotkukilpailun ja otti Erfan Znelin sekä Joel Pohjanpalon laukaukset kiinni. Kun taas TPS:n neljä ensimmäistä laukojaa, Petteri Pennanen, Toni Kolehmainen, Jaakko Nyberg ja Juho Lähde, viimeistelivät 11 metristä varmasti, pääsi TPS juhlimaan Liigacupin voittoa. 

Rangaistuspotkukilpailu:
Erfan Zeneli -
Petteri Pennanen +
Joel Pohjanpalo -
Toni Kolehmainen +
Akseli Pelvas +
Jaakko Nyberg +
Tuomas Kansikas +
Juho Lähde +