Irakli Sirbiladze iski entistä seuraansa vastaan voittomaalin.
21.3.2012 21.55.00

FC Inter kukisti Jaron niukasti

FC Inter eteni Liigacupin välieriin haettuaan keskiviikkoiltana niukan 3-2 (1-1) –voiton FF Jarosta.

Vierailijat loivat ottelun ensimmäisen tilanteen jo minuutin jälkeen. Mika Ojalan vapaapotkun jälkitilanteesta pallo pomppi Joni Kaukolle vapaaseen paikkaan, mutta Artur Kotenko venyi heti ottelun alkuun huipputorjuntaan. Tämän tilanteen jälkeen Jaro otti ohjat ottelusta. Ensin Simon Skrabb vapautti oikealta Markus Kronholmin maalintekoon neljän minuutin kohdalla, mutta keskikenttämiehen sijoitus pysähtyi sivuverkkoon. Minuuttia myöhemmin Jaro käytti paikkansa hyödyksi. Kovan prässin tuloksena Joni Aho menetti pallon Skrabbille, joka vapautti Jussi Aallon läpiajoon. Varma sijoitus Aallolta ja kotijoukkue meni 1-0 johtoon.

Jaro hallitsi tapahtumia maalin jälkeenkin, sillä FC Inter ei tuntunut löytävän keinoja kotijoukkueen prässin avaamiseksi. Vain pari minuuttia johtomaalista ja Jaro hätyytteli taas turkulaisten maalia. Tällä kertaa Aalto vapautti kulman jälkeen Ilya Vaganovin hyvään paikkaan, mutta pallo jäi jälleen sivuverkkoon. Lähes vartti oli pelattu kun Aallon keskitys oikealta tuli vaarallisesti maalin eteen, mutta Tahvanainen ei aivan kerennyt palloon. Pallo pelattiin uudestaan keskelle, mutta Skrabbin laukaus pysähtyi maalivahti Magnus Bahneen.

Vartin pelin jälkeen FC Inter alkoi osoittamaan piristymisen merkkejä härkämäisen kärkipelaajan Irakli Sirbiladzen johdolla, joka voitti pallon boksissa Vaganovilta ja pelasi sen takaviistoon Henri Lehtoselle, mutta Kotenko selvitti. Paria minuuttia myöhemmin sama kaksikko oli asialla ja peli oli 1-1. Vapaapotkun jälkitilanteesta Sirbiladze puski kohti Kotenkoa, joka pudotti helpon pallon eteensä. Lehtonen kiitti paluupallosta ja hiljensi täysin Tellushallin 700-päisen yleisön.

Neljä minuuttia tasoituksesta ja FC Inter sai ensimmäisen tilaisuuden siirtyä johtoon. Dickson Agyeman kaatoi erittäin pahasti paitsiolta haiskahtaneesta tilanteessa Pim Bouwmanin rangaistusalueella, ja tuomari Ville Nevalainen vei pallo pilkulle. Mika Ojalan yritys oli kuitenkin huono ja Kotenko liimasi pallon näppeihinsä.

Hetkeä myöhemmin Papa Niang kaadettiin toisessa päässä rangaistusalueella. Yleisö riemuitsi jo hetken tuomarin vihellettyä rikkeen, mutta jopa Inter-leirin yllätykseksi Nevalainen nosti Niangille kortin heittäytymisestä. Jakson puolivälin jälkeen ote alkoi siirtyä vierailjoille, mutta lisämaaleja ei nähty. Tauolle mentiin tasalukemissa 1-1.

FC Inter tuli toiselle puoliajalle vahvasti. Jakso oli vanhentunut vain seitsemän minuuttia kun turkulaiset siirtyivät johtoon. Sirbiladze taisteli itsensä pois kulmasta kolmen Jaro-pelaajan keskeltä ja keskitti pallon matalana maalille. Severi Paajanen oli oikeassa paikassa ja iski helposti lukemiksi 1-2.  Neljä minuuttia myöhemmin turkulaiset iskivät ratkaisevan maalin karmeasta maalivahdin virheestä. Kotenko nappasi Interin keskityspallon käsiinsä ja yritti avata heittämällä palloa Heikki Aholle. Mies kuitenkin vieritti pallon suoraan Sirbiladzen jalkaan, joka toimitti pallon tyhjiin ja lukemat olivat jo 1-3.

Jaro ei kuitenkaan luovuttanut vaan lähti takaa-ajoon. Ottelua oli pelattu 62 minuuttia, kun Skrabb käytti Inter-pelaajien sekoilun hyväkseen ja kävi tuikkaamassa kavennuksen maalivahdin ja puolustuksen välistä. Viisi minuuttia myöhemmin turkulaisten Joni Kauko ansaitsi kovalla taklauksellaan toisen keltaisen korttinsa ja mies sai lähteä pukuhuoneeseen vaihtamaan siviilejä päälle.

Kaukon punaisen kortin jälkeen pelattiin loppuottelu kohti Inter-maalia. Parhaat paikat avautuivat Akil DeFreitasille, jonka laukauksen paristakympistä Bahne torjui vain vaivoin. Neljä minuuttia ennen loppua DeFreitas pääsi kentän lyhimpänä miehenä puskemaan takatolpalta, mutta pallo tippui maalin katolle. Vielä pari minuuttia ennen loppua Mike Bannerin vapaapotkusta Niang pääsi jatkamaan etutolpalta, mutta pallo sujahti takayläkulmasta milleillä ohi. Takaa-ajo ei onnistunut, joten FC Inter jatkaa Liigacupin välieriin 2-3 voitolla, jossa se vastaansa KuPSin kaataneen HJK:n.