"Rafun" maali vei lahtelaiset jatkoon
24.7.2009 19.58.00

FC Lahti jatkoon Eurooppa-liigan karsinnoissa

FC Lahti venyi torstaina kotonaan komeaan 2-0-voittoon UEFA Eurooppa-liigan toisen karsintakierroksen toisessa osaottelussa slovenialaista ND Goricaa vastaan. Näin lahtelaiset kuittasivat ensimmäisen osan 0-1-tappionsa ja etenivät jatkoon. Isäntien maaleista vastasivat toisella puoliajalla Jari Litmanen ja Rafael.

Ilkka Mäkelän suojatit lähtivät otteluun määrätietoisesti hakemaan täysosumia, kun taas slovenialaiset tyytyivät puolustamiseen ja kaukolaukauksiin.

Lahtelaiset pitivät palloa ja saivat rakennettua muutamia maukkaita keskitystilanteita, mutta ratkaisuhetkillä tarkkuus ei riittänyt. Konsta Hietanen pääsi 25. minuutilla yrittämään johtomaalia, mutta slovenialaismaalivahti torjui niin ensimmäisen puskun kuin jatkopallonkin. Myös Jari Litmasella oli puskupaikka 35. minuutilla, mutta jälleen slovenialaisvahti veti pitemmän korren.

Näin tauolle mentiin 0-0-tilanteessa, joka vielä siinä vaiheessa riitti Goricalle jatkopaikkaan.

Myös toiselle puoliajalle FC Lahti tuli aktiivisesti painaen pelin slovenialaispäätyyn. Lopulta 66. minuutilla yli 4000-päinen kotiyleisö sai mitä halusi. Hetkeä aikaisemmin kentälle vaihdettu Drilon Shala keskitti Litmaselle, joka otti pallon alas harhauttaen yhden slovenialaispelaajan, ja tarkka kuti painui vastustamattomasti takanurkkaan.

Slovenialaisista ei ollut takaa-ajoon, ja 79. minuutilla lahtelaiset ottivat lopullisen kiinnityksen jatkopaikkaan. Kalle Eerola tarjoili keskityksen ja Rafael puski mustapaitojen toisen osuman.

Tähän ottelun maalit jäivätkin, joten FC Lahti eteni riemukkaasti kolmannelle karsintakierrokselle, jossa vastaan tulee belgialainen Club Brugge k.v. Kierroksen pelipäivät ovat 30. heinäkuuta ja 6. elokuuta. Ensimmäinen osaottelu on arvottu pelattavaksi Belgiassa.

FC Lahden kokoonpano: Viktor Szentpéteri, Henri Toivomäki, Janne Moilanen, Kalle Eerola, Mohamed Fofana (73. Riku Heini), Rafael (85. Jonne Kemppinen), Jari Litmanen, Toni Huuhka, Konsta Hietanen (64. Drilon Shala), Jukka Vanninen, Eero Korte