25.2.2008 15:11:00

Tony Odorisiolle sopimus KooTeePeehen

Amerikkalaispelaaja Tony Odorisio ja FC KooTeePee ovat solmineet kauden 2008 kattavan sopimuksen.

22 -vuotias Odorisio vakuutti valmennusjohdon parin viikon testirupeaman aikana. Pelaaja pystyy pelaamaan keskikentällä kuin topparinakin.
– Tony yllätti meidät monipuolisuudellaan, rauhallisuudellaan ja kypsyydellään. Hän pärjäsi testijaksollaan erittäin hyvin, urheilutoimenjohtaja Jukka Vilkki perusteli sopimusta.

Ensimmäisen ammattilaiskautensa aloittava Odorisio on pestistä innoissaan.
– Mahtava fiilis aloittaa täällä! Suomen liigassa on hyviä joukkueita, ja Euroopassa pelaaja pääsee paremmin esille kuin Yhdysvalloissa, Odorisio sanoo.

Hänelle ei ole väliä, tuleeko KooTeePeessä rooliksi topparina vai keskikentällä pelaaminen.
– Teen mitä tahansa. Tämä on vasta ensimmäinen kauteni, eikä minulta odoteta paljon. Tavoitteenani on saada pari päätä kääntymään ja saada kunnioitusta pelaajana.

Tony Odorisio on kotoisin Omahasta, jonka Greihtonin yliopiston joukkueessa hän pelasi kaudet 2003-2006. Lisäksi hän on pelannut PDL-kesäliigaa Des Moines Menace –joukkueessa.

 


  • Yhteistyössä: