Jari Pyykölä on saanut vahvistusta keskikentälle. (Kuva: Juha Tamminen)
8.11.2006 7:40:00

Ollo hakee menestystä VPS:n kanssa

VPS:n kanssa sopimuksen tiistaina allekirjoittanut kamerunilainen Ollo uskoo vaasalaisseuran olevan oikea valinta itselleen.

Päättyneellä kaudella AC Oulussa pelanneen kamerunilaisen tavoitteet ovat korkealla ja askeleita eteenpäin urallaan 20-vuotias keskikenttämies uskoo pääsevänsä ottamaan VPS-paidassa.
- Olen tavannut Jari Pyykölän Oulussa ja uskon, että VPS on hyvä valinta uralleni tässä vaiheessa. Haluan auttaa Vaasan Palloseuraa menestymään ja päästä itse eteenpäin jalkapalloilijana. Olisi hienoa voittaa mestaruus VPS:n kanssa ja saada pelata Leijonissa (The Lions), Kamerunin maajoukkueessa, Ollo sanoi VPS:n verkkosivujen mukaan tiistain tiedotustilaisuudessa.

VPS:n päävalmentaja Jari Pyykölän mukaan VPS on nyt muutaman päivän sisällä saanut merkittävästi vahvistusta keskikentälleen.
- Ollo on keskikentän keskellä pelaava keskikenttäpelaaja, joka tuo joukkueemme peliin lisää pallollista rohkeutta. Ollon ja Tero Taipaleen tulon myötä olemme saaneet kaksi laadukasta keskikenttäpelaajaa, jotka antavat valmentajalle lisää pelillisiä vaihtoehtoja, Pyykölä totesi.

 


  • Yhteistyössä: