"Masse" pelasi hienon pelin
25.7.2006 11.56.00

Mathias Lindström teki vahvan paluun

Toista kuukautta loukkaantuneena ollut Tampere Unitedin puolustaja Mathias Lindström palasi näyttävällä tavalla pelikentille.

Lindström pelasi maanantaina Ykkösen ottelun FC Hämeenlinnan paidassa Klubi-04:ää vastaan ja avitti omalla panoksellaan hämeenlinnalaiset kauden avausvoittoon.

Lindströmin ohella TamU:n pelaajista hämeenlinnalaisten alakerrassa luuti Antti Ojanperä.

FC Hämeenlinnan päävalmentaja Jussi Laihanen oli tyytyväinen tamperelaisten esitykseen.

- Hieman outo tunne tällä kaudella. Hienolta tämä voitto tuntuu. Tampere Unitedista lainassa olleet Mathias Lindström ja Antti Ojanperä olivat oivia vahvistuksia. Toisella jaksolla jäimme jalkoihin, kun isännille tuli lisää taitoa ja jalkoja kentälle, sanoi Laihanen Hämeen Sanomille.

Etenkin Lindström ylsi heti huikeaan esitykseen.

- Jäätävä toppari. Hän luki peliä taitavasti ja oli tosi hyvä, kehui Laihanen.