9.7.2006 9.37.00

TamUn hallinta ei riittänyt

Tampere Unitedin päävalmentaja Ari Hjelm oli tyytyväinen moneen asiaan, muttei lopputulokseen, Intertoto cupin lauantaisessa ottelussa Kalmarin vieraana.

TamU kärsi 2-3-tappion tiukkojen vaiheiden jälkeen ja joutui taipumaan ruotsalaisille yhteismaalein 3-5. Fredriksskansillakin Hjelmin suojatit kuitenkin hallitsivat kenttätapahtumia.
– Pystyimme laittamaan Kalmarin ahtaalle myös heidän kotikentällään. Meillä oli vastassa arvostetun Allsvenskanin joukkue, jonka budjetti on tuplasti omamme. Siitä huolimatta me olimme pelaavampi ja dominoivampi joukkue molemmissa otteluissa. Vastustajan kunniaksi on sanottava, että se osaa oman tiukkaan puolustukseen ja vastaiskujen kyttäämiseen perustuvan pelinsä äärettömän hyvin, ”Zico” mietti ottelun jälkeen.
- Meillä ei ole kuitenkaan mitään hävettävää näiden kahden ottelun jäljiltä. Minut hieman jopa yllätti se, että me olimme otteluissa pelillisesti niskan päällä.

Jatkopaikka oli TamUlla paljon lähempänä kuin numerot kertovat. Loppuminuuteilla tilanteessa 2-2 yksi maali tamperelaisille olisi riittänyt jatkopaikan nappaamiseen.
– Siinä oli parikin paikkaa, joista maali olisi voinut syntyä. Nyt meillä ei vain ollut onnea mukana, sanoi Zico.
- Pelaajat voivat silti olla ylpeitä esityksestään. Uskon, että teimme näillä otteluilla hyvää mainosta suomalaiselle jalkapalloilulle lahden takana. Tuskin kovin moni olisi ennen otteluparia veikannut, että United on otteluissa se hallitsevampi osapuoli.