Miikka Ilo teki ottelun avausosuman.
11.2.2012 19.59.00

FF Jaro ja KuPS tasasivat pisteet

Jaro ei onnistunut vieläkään voittamaan KuPSia. Värikkäiden vaiheiden jälkeen ottelu päättyi 2-2 (0-1) tasapeliin.

KuPSista on muodostumassa ylitsepääsemätön vastustaja Jarolle. Viimeksi punapaidat olivat kuopiolaisia parempia vuoden 2010 helmikuussa, kun Jaro voitti Liigacupin ottelun 1-0. Tällä kertaa ottelu alkoi lupaavasti. 

Jaro hallitsi tapahtumia ja alkoi ottelun alkuminuuteista lähtien luoda paikkoja. Ensimmäinen avautui Mattias Warghille, joka pääsi puolittain karkuun Markus Kronholmin syötöstä. "Frillin" laukauksen väliin pääsi kuitenkin KuPS-puolustaja. Tilanteesta seuranneesta kulmapotkusta pääsi Maksim Vasiljev yrittämään ratkaisua, mutta pusku suuntautui ohi maalin. 

Parikymmentä minuuttia oli pelattu, kun Jaro rakensi seuraavan paikan. Jari Saran keskitys vasemmalta löysi 16 metristä Jussi Aallon, jonka tulinen laukaus painui kuitenkin ohi. KuPS rakensi ensimmäisen tilanteensa viisi minuuttia myöhemmin, mutta Miikka Ilon laukaus sujahti niukasti ohi takakulman. Pari minuuttia tästä ja Kevin Peth pelasi pallon KuPS-linjan taakse. Dickson Agyeman kerkesi palloon ensimmäisenä, mutta ratkaisu leijui selvästi yli maalin.

Vastoin ottelun kulkua vieraat siirtyivät johtoon ensimmäisen puoliajan lisäajalla. Chris Jamesin kulma tavoitti keskeltä aivan vapaana olleen Miikka Ilon, joka puski varmasti vieraat 0-1 taukojohtoon.

Toinen puoliaika alkoikin sitten vieraiden komennossa. Kuopiolaiset prässäsivät rohkeasti ylhäältä ja Jarolla oli vaikeuksia avata peliä. Ilo sai paikan tuplata johdon 52. peliminuutilla, mutta Jaron maalissa pelannut Artur Kotenko onnistui torjumaan pallon vaivoin. 

Ottelua pelattu tunti, kun tällä kertaa Jaro näpäytti kesken vieraiden hallinnan. Aalto antoi kulman oikealta matalana ja Wargh pääsi tykittämään pallon täysillä kattoon ja tilanteeksi 1-1. Jaro piristyi tasoituksesta ja otti otteen pelistä. Heti tasoituksen jälkeen Wargh pääsi uudestaan kokeilemaan, mutta hirveä pommi 20 metristä pysähtyi tolppaan. 

Jaro meni ottelussa johtoon parikymmentä minuuttia ennen loppua. Jälleen Aallon antaman kulmapotkun jälkeen pallo ajautui Saralle, joka laukoi lujaa kahdestakymmenestä metristä maalivahti Mika Hilanderin käsien kautta Jaron 2-1 johtoon. Maali oli Jaro-kasvatille ensimmäinen virallisissa otteluissa. Aiemmin Sara on osunut Jaro-debyytissään harjoitusottelussa JBK:a vastaan vuoden 2007 talvella.

Jaron johtomaalin jälkeen asetelmat vaihtuivat jälleen. KuPS lähti takaa-ajoon, mutta vaarallisille maalipaikoille oli vaikea päästä. Vartti ennen loppua aktiivisesti pelannut Ilo haki ratkaisua saksarilla, mutta miehen kroppa ei taipunut tarpeeksi ja veto meni reilusti yli. Viisi minuuttia myöhemmin KuPSin painostus toi tulosta. Vaarattoman näköisessä tilanteessa Jaro-puolustus epäonnistui purkupallossaan ja James pääsi laukomaan 16 metristä aivan alakulmaan ottelun loppulukemiksi 2-2.


FF Jaro-KuPS 2-2 (0-1)

0-1 45 min Miikka Ilo
1-1 60 min Mattias Wargh
2-1 69 min Jari Sara
2-2 81 min Christopher James