Tamás nappasi Kuukauden pelaajan tittelin heinäkuussa.
20.8.2010 19.00.00

Tamás Gruborovics Veikkausliigan heinäkuun pelaaja

Veikkausliiga on nimennyt IFK Mariehamnin Tamás Gruborovicsin heinäkuun Kuukauden pelaajaksi.

Kurssinsa nousuun heinäkuussa kääntäneen IFK:n yksi tukipylväistä on ollut uudelle pelipaikalle siirretty Gruborovics, joka viimeisteli myös kolme maalia heinäkuun otteluissa.

- Kuukauden pelaajaksi valitseminen on todella hieno tunnustus. Tietää ainakin, että on tehnyt jotain oikein, Gruborovics sanoo.

- Omaan peliini on vaikuttanut todella positiivisesti se, että olen saanut nyt pelata täysin itselleni sopivalla pelipaikalla hyökkääjien takana.

26-vuotias Gruborovics painottaa, että yksin kentällä on vaikea muuttaa asioita. Hän jakaa omista onnistumisistaan kiitosta koko IFK:n joukkueelle.

- Suuri syy on myös se, että koko joukkueen peli on alkanut kulkea huomattavasti paremmin. Moni pelaaja on ottanut itseään niskasta kiinni ja puolustuspelikin on ruvennut toimimaan ihan eri tavalla. Hyökkäyspäässä ei voi tehdä mitään, jos ei alakerta ole kunnossa. Olen yksi joukkueemme monista onnistujista, Gruborovics linjaa.

IFK vahvasti edustettuna

Kuukauden pelaaja Tamás Gruborovicsin ohella IFK Mariehamnilla on muutenkin vahva edustus heinäkuun joukkueessa. Pekka Lyyski nimettiin kuukauden valmentajaksi ja pelaajista joukkueeseen mahtuivat lisäksi maalivahti Willis Ochieng sekä mainion maalivireen löytänyt Mikko Paatelainen.

Kuntopuntarin kärkipaikoilla IFK:n ohella keikkuvat HJK ja KuPS saivat kumpikin kaksi pelaajaa kuukauden joukkueeseen. HJK:ta edustavat oikealla laidalla Rafinha ja Erfan Zeneli, KuPS:aa puolestaan puolustaja Atte Hoivala ja keskikentän Juho Nykänen.

Toppariparina heinäkuun joukkueessa pelaavat VPS:n Jani Tanska ja Tampere Unitedin Vili Savolainen. Keskikentän täydentää FF Jaron Alexei Eremenko junior ja kärjessä Paatelaisen rinnalla viilettää FC Hongan Jami Puustinen.

Veikkausliigan heinäkuun Kuukauden joukkue (4-4-2):

Maalivahti: Willis Ochieng (IFK)
Puolustus:  Rafinha (HJK) – Jani Tanska (VPS) – Vili Savolainen (TamU) – Atte Hoivala (KuPS)
Keskikenttä: Erfan Zeneli (HJK) – Juho Nykänen (KuPS) – Tamás Gruborovics (IFK) – Alexei Eremenko jr (Jaro)
Hyökkäys: Mikko Paatelainen (IFK) – Jami Puustinen (Honka)

Kuukauden pelaaja: Tamás Gruborovics (IFK)
Kuukauden valmentaja: Pekka Lyyski (IFK)