Mika Väyrynen tähyää taas täyteen pelikuntoon.
27.11.2013 16:25:00

Mika Väyrynen kuntouttaa itseään HJK:n kanssa – ”Kuuntelen myös muita tarjouksia”

HJK ei käyttänyt polvivammasta toipuvan Mika Väyrysen nykyisen sopimuksen optiota, mutta keskikenttäpelaaja kuntouttaa itseään ainakin toistaiseksi HJK:n kanssa.

Mika Väyrynen palasi pitkän loukkaantumisjakson jälkeen kentälle elokuussa mutta loukkasi polvensa saman tien ottelussa Interiä vastaan. HJK jätti käyttämättä Väyrysen sopimusoption nykyisillä ehdoilla, mutta seura katsoo Helsingin Sanomien mukaan tilannetta uudestaan vielä myöhemmin alkuvuodesta.

Pelaaja on kuitenkin jatkanut itsensä kuntouttamista tutuissa ympyröissä, HJK:n fysion Sasu Setälän kanssa. Hän liittyy HJK:n harjoituksiin niiden alkaessa joulukuussa.

- Kuntoutan polvea kovaa tahtia. Nyt on voinut reilun viikon hölkätä ja siinä mielessä uusi elämä on alkanut. Ei tarvitse enää mummojen kanssa vetää kyynärpäätuntumalla altaassa vesijuoksua, Väyrynen sanoo.

- En tiedä mitä tapahtuu. En tiedä missä pelaan ensi kaudella. Nyt on ajatuksissa päästä kuntoon ja tammikuussa toivottavasti tapahtuu enemmän.

HJK on yhä korkealla Väyrysen silmissä, mutta hän ei sulje pois vaihtoehtoa jatkaa uraansa myös jossain toisessa suomalaiskaupungissa. Ulkomaat ovat myös tavoitteena.

- Olisin halunnut ja haluaisin jatkaa HJK:ssa jos Suomessa pelaan, mutta totta kai kuuntelen myös, jos joku muu suomalaisseura on kiinnostunut.

- Ulkomaille olen yrittänyt, sinne on tarjottu ja sieltä on ollut kiinnostusta, mutta polven kunto on arveluttanut. Monia tietysti viime kauden jälkeen kiinnostaa, missä kunnossa polvi on. Se on tuonut esteitä siirrolle.

Suomi aloittaa karsinnat vuoden 2016 EM-kisoihin syksyllä. Kyseessä on lähivuosien tärkein karsinta, Mixu Paatelaisen päävalmentajakauden päätavoite. Kisat laajenevat kahdeksalla osallistujamaalla.

- Maajoukkue ja alkavat EM-karsinnat ovat jollain tavalla mielessä, mutta tärkeintä on nyt ensin saada paikat kuntoon, hommata pelipaikka ja pelata. Sen jälkeen haluan antaa hyviä näyttöjä niin, että tulisin kyseeseen kun karsinnat alkavat.

- Kun mies on kunnossa ja pystyy pelaamaan, maajoukkue on aina tavoite.

 


  • Yhteistyössä: