Henkka vartioi jälleen VPS:n maalia.
11.12.2012 17:44:00

Henri Sillanpää palaa Vepsuun

Vaasan Palloseura saa riveihinsä todella kovan luokan paluumuuttajan, kun maalivahti Henri ”Henkka” Sillanpää palaa joukkueeseen kolmen kauden tauon jälkeen. Suomen A-maajoukkueen maalivahtirinkiin kuuluva Sillanpää liittyy joukkueeseen kolmevuotisella sopimuksella.

Sillanpää siirtyi vuoden 2010 alussa Vepsusta ruotsalaiseen GAISiin. Mies pelasi göteborgilaisseuran riveissä aina tämän vuoden elokuuhun saakka, jolloin hänet vuokrattiin loppukaudeksi Norjan liigan Tromsö IL joukkueeseen. Nyt on tullut aika palata takaisin Suomeen ja Vaasaan.

Siirto takaisin Vepsuun tuli aiemmin kuin Sillanpää alun perin suunnitteli, mutta paluuseen vaikuttivat myös jalkapalloa tärkeämmät asiat. Seuravalintaa ei miehen itsensä mukaan tarvinnut miettiä.
– Perheen kanssa tulimme yhdessä siihen tulokseen, että nyt on paras aika tulla takaisin Suomeen. Suomessa ei ole kasvattajaseurani TP-47:n ja VPS:n lisäksi muita joukkueita joille sydämeni sykkii. Vepsussa minulla on myös mahdollisuus pelata korkeimmalla tasolla Suomessa. On todella hienoa, että tämä tilaisuus siirtyä takaisin toteutui, Sillanpää toteaa.

Ruotsin vuosilta ja lyhyeltä Norjan reissulta jäi paljon oppia ja kokemusta pelaajauralle, sekä tietoa, jota voisi tuoda mukaan Vepsun seuratoimintaan.
– Viime kaudella olin mielestäni paremmassa kunnossa kuin koskaan ja pääsin myös takaisin A-maajoukkueen mukaan. Olen pelaajana tasaisempi kuin ennen, ja olen GAISissa pystynyt kehittämään jokaista osa-aluettani. Toivottavasti voin jatkaa kehittymistä vielä Vepsussa aina niin pitkään kuin peliuraa on jäljellä.
– Haluan tuoda myös omaa tietämystäni GAISista ja Tromsöstä mukaan Vepsun toimintaan. Näillä tiedoilla voimme yrittää kehittää Vepsua eteenpäin, Sillanpää kertoo.

Sillanpää odottaa jo malttamattomana pääsyä joukkueen mukaan vuodenvaihteen jälkeen. Hänen tavoitteenaan on myös auttaa joukkuetta saavuttamaan aiempaa parempia sijoituksia.
– Perhosia on vatsassa. Odotan pääseväni tekemään töitä yhdessä joukkueen kanssa. En ole tulossa tänne jäähdyttelemään, vaan haluan menestyä. Olin mukana pelaajana jo vuoden 1998 Vepsun mitalijuhlissa, ja haluan kokea ne torijuhlat vielä uudestaan pelaajaurallani. Vepsun kuuluu perinteisenä seurana olla liigan kärkipäässä, Sillanpää painottaa.

 


  • Yhteistyössä: