Jari Sara kuuluu Jaron vakiokasvoihin.
15.11.2012 15.19.00

Jari Sara jatkaa Jarossa

Jari Sara ja FF Jaro ovat sopineet vuoden mittaisesta jatkosopimuksesta.

Jaro-kasvatti on kuulunut kahdella edellisellä kaudella Jaron luottopelaajiin. Kuluneella kaudella Saralle kertyi 24 ottelua Veikkausliigassa ja toissavuonna 22 ottelua. Yhteensä Sara on esiintynyt Veikkausliigassa 71 kertaa. Debyytin 23-vuotias laitapuolustaja teki jo vuonna 2006.
- Kasvattiseuraan jääminen oli ensimmäinen vaihtoehtoni ja olen tyytyväinen että asiat saatiin sovittua näin nopeasti. Kuluneesta kaudesta jäi paljon hampaankoloon, joten ensi kaudella meillä on paljon todistettavaa, Sara toteaa Jaron verkkosivuilla.

Jaron toimitusjohtaja Niklas Storbacka on myös iloinen Saran jatkosta. Omat kasvatit ovat Jarolle tärkeitä.
- Sara on kuulunut parin kauden ajan vakiokalustoon. On tärkeää että omat kasvattimme ottavat isoa roolia joukkueessa, Storbacka kertoo.
 
Myös muiden pelaajien kanssa käydään neuvotteluja koko ajan ja sopimusuutisia saattaa tulla nopeallakin aikataululla.
 - Neuvottelemme koko ajan mm. omien kasvattien kanssa. Kuten mediassa on kerrottu, niin Fredrik Svanbäckin kanssa olemme myös koko ajan yhteydessä. Lisäksi kyselyitä on tullut paljon. On hienoa että Jaro kiinnostaa näin paljon. Nyt on kuitenkin marraskuu, joten mitään älytöntä kiirettä meillä ei ole uusien pelaajien kanssa. Meidän tulee olla huolellisia valinnoissamme, Storbacka päättää.