14.7.2011 12:12:00

Ermin Gadzo IFK-paitaan

IFK Mariehamn on solminut kauden 2013 loppuun saakka joukkueessa pidempään näytillä olleen 21-vuotiaan Ermin Gadzon kanssa.

Gadzo on päässyt antamaan näyttöjä perusteellisesti ja vakuutti valmennusjohdon.
- Ermin on ollut täällä pidempään ja olemme voineet seurata häntä monissa harjoituksissa ja kahdessa ottelussa ahvenanmaalaisia vastustajia vastaan. Olemme vakuuttuneita, että Erminillä on potentiaalia kehittyä todella teräväksi liigapelaajaksi, IFK:n seurajohtaja Peter Mattsson sanoo.

Gadzo on pelikelpoinen elokuun alusta lukien ja hän on jo asettunut Ahvenanmaalle. Gadzo on hyökkäyspään pelaaja, joka pystyy pelaamaan niin puhtaana hyökkääjänä kuin hyökkäävänä keskikenttäpelaajanakin.
- Ajatellen hyökkäyspelaajiemme loukkaantumistilannetta on hyvä, että Ermin on pelikelpoinen jo 1. elokuuta, saamme näin täydennettyä ja laajennettua pelaajaryhmää. Hän on mukana taistelemassa paikasta avauksessa jo nyt, mutta katsomme hänen suhteensa myös ajallisesti pidemmälle. Uskomme että hänessä on potentiaalia tulla erittäin hyväksi liigahyökkääjäksi.

IFK:lla on myös selkeä linja solmia pidempiä kuin vain yhtä kautta koskevia sopimuksia. Näin pyritään jo tässä vaiheessa kokoamaan laaja ja hyvä ryhmä ensi kaudeksi ja varmistaa niin työrauha kuin jatkuvuuskin.
- Olemme hiukan aikaisemmin liikkeellä kuin monena aiempana vuonna varmistaaksemme vahvan ryhmän tuleville kausille. Käymme viimeisiä neuvotteluita useamman sellaisen runkopelaajan kanssa, jolla ei ole monivuotista sopimusta ja tavoittelemme jatkoa ainakin ensi kaudeksi jo nyt kesän aikana. Uskon että näitä sopimuksia päästään julkistamaan seuraavien 4-6 viikon aikana, Mattsson sanoo.

 


  • Yhteistyössä: