Veikkausliiga etusivu

Jokke – hieno mies

En malttanut olla käyttämättä FutisForumilta tuttua määritelmää. Määritelmän käyttäminen ei tehnyt heikkoa, sillä Jokke Kangaskorpi oli todellakin hieno mies. Ja sen lisäksi hän oli helvetin kova – pelaamaan. Kaikin puolin loistava tyyppi.

Tutustuin Jokkeen jo joskus nuorten ja poikien maaotteluissa. Mielenkiintoinen tyyppi, joka jäi jotenkin heti mieleen. Olin kuullut Heliskosken Jyrältä Joken poikamaajoukkuekuvion, jossa Jokke päätti esitellä kautta aikojen ensimmäisen matkapuhelimen. Kännykkää ei oltu vielä keksitty, mutta Jokella oli reppu matkassa. Repussa oli pöytäpuhelin, jota Mikkelin mies yritti sovittaa julkisilla paikoilla seinään milloin hotellien ala-auloissa ja milloin käytävillä. Välillä yhteys onnistuikin ja silloin tärkein viesti oli silloiselle naisystävälle – mitä tuliaisia pitikään tuoda? Tämä elämänkumppani ei jäänyt ainoaksi eikä Joken tapauksessa mikään muukaan pysynyt ihan hirmuisen kauan. Loistava 15-vuotias pelaaja nousi MP:n kanssa kaatamaan Klubin pariin otteeseen ja samaan intoon hänet bongattiin muualle. Mikkelissä hän kuitenkin halusi olla, niin kauan kuin se oli mahdollista. Ehkä isä-Heikin esimerkki kahden vuoden HJK:ssa pelaamisen jälkeen oli jättänyt Jokelle sellaisen kuvan, ettei pääkaupunkiseutu ole se paras vaihtoehto.

Olisiko ollut vai ei? Vuonna 1995 olin Hakassa töissä ja olimme iskeneet silmämme vahvaan, fyysiseen ja monipuoliseen Kangaskorpeen. Jokke ei olisi ollut Jokke, jos hän ei olisi periaatetasolla tehnyt samaan aikaan kahta muutakin sopimusta sille kaudelle… Näissä kahdessa seurassa kuitenkin annettiin Joken tulla Valkeakoskelle ilman suurempia sanktioita, pientä normaalia kuittailua tuli kyllä.

Jokke Kangaskorpi pölähti Myllykylään ja tulos oli huikea. Hän pölisi, hoiteli asioita, harjoitteli, pelasi, sääti erilaisia systeemeitä vapaa-ajallaan monen riemuksi ja kauhuksi, harjoitteli taas ja oli joka ainoana mestaruusvuoden otteluna käytettävissä. Käytettävissä puolustajana, keskikenttämiehenä, kärkenä, missä vain. Todellinen monipuolisuusihme yhdessä joukkueessa, jolta itseluottamus ei loppunut. Minulla on hyvä muistikuva tilanteesta, kun Olli Huttunen pelasi jonkun huonon ottelun. Joken mielestä tilanne ei ollut ongelma, sillä hän pystyi koska vaan menemään Huttusen tontille. Tämä ei ollut mikään hihaässä, sillä Jokke Kangaskorpi oli hyvin arvostettu ja lahjakas jääpallomaalivahti. Onneksi Okalle ei käynyt mitään ja Jokke sai pelata omilla paikoillaan Jukka Vakkilan joukkueessa. Mies piti A-maajoukkuepaikkansa ja miksei olisi pitänyt – loistava kausi kaikin puolin.

MP:n riveissä jo 15-vuotiaasta pelannut lahjakkuus lähti Hakan seuraavaan kauteen vähän ”varamiehisin tunnelmin”. Joken kausi oli surkea, mutta niin oli Hakankin. Kun kauden päätteeksi ynnäiltiin, ketkä pelaajat Hakaan jäävät, Jokke ilmoitti ettei Ykkösen jalkapallo kiinnosta. Suomessa. Hän lähti Ruotsiin ja vaikutti, ettei ruotsalaisia kiinnostanut Joken jalkapallo siellä. Haka lopulta nousi, Jokke tippui. Ja sitten alkoi etsintä: juniorivuosien suuri tähti oli jäämässä tyhjän päälle. Pari ottelua TPV:n paidassa eivät vakuuttaneet ketään ja vasta vuonna 2000 KTP:n riveissä hän pelasi seuraavan hyvän kautensa. Erilaisista maajoukkuekomennoista liberon tontilla viihtynyt Kangaskorpi pelasi KTP:n puolustuksen lukkona ja hyvin pelasikin. Kauden 2000 kruunasi neljä maalia.

Tämä jäi Jokke Kangaskorven viimeiseksi kaudeksi Veikkausliigassa. Mies oli noussut 15-vuotiaana SM-sarjaan, voittanut liigassa 1995 mestaruuden, pelannut pari hassua ottelua välissä ja sitten vuonna 2000 hyvä kausi. Eikä siis mitenkään myöhään: tämän kauden jälkeen Jokke oli vasta 28-vuotias. Mutta ikävä kyllä jo siinä vaiheessa saavutetut yli 250 liigapeliä jäivät hänen joutsenlaulukseen. Myöhemmin hän vielä pelasi, mutta ei enää pääsarjatasolla.

Jokke teki monia asioita, kokeili monia ammatteja ja oli hieno mies monessa projektissa. Ulospäin näytti vain siltä, ettei hän löytänyt iloa kovinkaan monesta uudesta vaihtoehdosta. Jääpallon ja jalkapallon mukana hänen nimensä putkahteli esiin, mutta ei enää huipputasolla.

Nyt on aika vaihtunut ja Jokke Kangaskorven nimi saa ansaittua huomioita. Viime viikon perjantaina kuollut loistava jalkapallolähettiläs, hieno ihminen ja värikäs persoona saa jalkapalloperheen hetkiseksi vaikenemaan. Hakan ja FC Hongan ottelussa Jokke Kangaskorven muistoa kunnioitetaan minuutin hiljaisella hetkellä. Se hetki on sellainen, jolloin toivon totisesti, että perinteiden mukaisesti lakki lähtee myös päästä. Sillä sen Jokke ansaitsee. Harvoin näin hyvä ja pidetty pelaaja on erkaantunut täältä näin aikaisin. Ja toivottavasti näin ei tule myös koskaan tapahtumaan.

Jokke Kangaskorpi oli hieno pelaaja ja hieno mies. Hänen muistolleen. Ja Joken tarina elää kaikissa jutuissa, joita kerrotaan eri puolilla jalkapallosuomea. Muistakaa, että moni näistä jutuista on pelkkää legendaa. Tosin hänen tapauksessaan - aika moni niistä jutuista on myös totta.

Timo Walden