Martsi ehti valmentaa JJK:ta yli kolmen kauden ajan.
30.6.2013 21.38.00

Martonen erotettiin JJK:n peräsimestä

Veikkausliigassa viimeisenä oleva JJK pelasi sunnuntaina 1-1-tasapelin RoPS:n kanssa. Ottelu jäi myös Kari Martoselle viimeiseksi JJK:n päävalmentajana. Toistaiseksi valmennusvastuun ottaa tähän asti apuvalmentajana toiminut Juha Pasoja.

Martonen tuli JJK:n peräsimeen kaudeksi 2010 jolloin joukkue oli 13. Seuraavana vuonna jyväskyläläisseura juhli historiansa ensimmäistä mitaliaan, kun se voitti pronssia. Viime kaudella JJK oli yhdeksäs ja tällä hetkellä joukkue on sarjassa viimeisenä keräten 16. ottelusta 11 pistettä. Aiemmin Martonen on toiminut kakkosvalmentajana sekä Hakassa että FC Hongassa ja on myös Pikkuhuuhkajien kakkosvalmentaja. 

Ohjat ottava Juha Pasoja päätti uransa viime kaudella. Pitkän pelaajauran pelannut Pasoja on ottanut ensimmäisiä askeleitaan valmentajana toimien kuluvan kauden ajan Martosen apuvalmentajana sekä valmentaessaan Kolmosessa pelaavaa FC Villikettujen joukkuetta.