Juho Lehtonen ampui TPS:lle maalin.
2.3.2012 20.29.00

TPS kaatoi Interin

TPS vei toistamiseen Turun herruuden nimiinsä talven aikana, kun se kaatoi Liigacupissa FC Interin 2-0 (1-0). Voitolla TPS kiilasi lohkon kärkipaikalle.

TPS sai ottelun todellisen unelma-alun, sillä joukkue siirtyi johtoon jo pelin 3. minuutilla. Maalin teki lähietäisyydeltä Jaakko Nybergin tiputuksen jälkeen Juho Lehtonen.

Maalipaikat olivat vähissä avausjaksolla ja tauolle mentiin näin TPS:n yhden maalin johdossa.

Inter aloitti toisen jakson vahvasti ja  sai luotua painetta TPS:n maalille. Severi Paajasella oli hyvä paikka tasoitukseen heti jakson alussa, mutta Jukka Lehtovaara venyi hyvään torjuntaan.

Ottelun lopullinen kulminaatiopiste nähtiin 52. minuutilla, kun Interin Babacar Diallo sai suoran punaisen kortin taklattuaan Aleksi Ristolaa.

Pelin seuraavan ja viimeiseksi jääneen maalin iski ylivoimalla pelannut TPS. Asialla oli Ristola, joka laukoi takakulmaan Lehtosen syötöstä.

Lisämaaleja ottelussa ei enää nähty, joten TPS nappasi itselleen 2-0-voiton.