TPS saa kovan vahvistuksen keskikentälle.
17.2.2010 19.42.00

TPS vahvisti rivejään Toni Kolehmaisella

TPS vahvisti joukkuettaan tiistaina, kun Toni Kolehmainen siirtyi raitapaitoihin kahden vuoden sopimuksella. 21-vuotias Kolehmainen harjoitteli jo viime syksynä TPS:n vahvuudessa, mutta pelasi silti loppukauden 2009 Ykkösessä AC Oulun riveissä ja hänen viime kautensa päättyi siis lopulta Veikkausliigan nousujuhliin.

Kolehmainen on Oulun Luistinseuran kasvatteja. Hän pelasi kauden 2004–2005 Englannin Valioliigan Blackburn Roversin junioriakatemiassa, josta hän palasi kasvattajaseuraansa Ykkösen tasolle kaudeksi 2005. Kaudeksi 2006 hän siirtyi AC Oulun sinipaitaan ja myös tuolloin Kolehmaisen kausi päättyi liiganousuun.

Tammikuussa 2007 Kolehmainen siirtyi alankomaalaisseura AZ Alkmaariin kahden ja puolen vuoden sopimuksella. Alkuun hän pelasi AZ:n reservijoukkueessa, mutta kaudeksi 2008–2009 hänet nostettiin mukaan edustusjoukkueeseen ja elokuussa 2009 tie jatkui siis Ouluun.

Kolehmainen on pelannut kymmeniä maaotteluita eri Suomen ikäkausimaajoukkueissa, viimeksi alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Suomen Palloliitto valitsi hänet Vuoden Lupaavaksi Pelaajaksi vuonna 2006.

TPS:llä on muutaman päivän testijaksolla myös tanskalaispelaaja Rasmus Würtz, joka pystyy pelaamaan niin laitapuolustajana, topparina kuin keskikentän pohjallakin.

Molemmat pelaajat on nimetty turkulaisten kokoonpanoon huomiseen Liigacup-otteluun, jossa TPS kohtaa IFK Mariehamnin Eckerö-hallissa Ahvenanmaalla.