Sakari Saarinen vakuutti TamUn taistelevan
10.5.2009 15:46:00

Tehottomuus vaivaa Tampere Unitedia

Toisen jakson hallinta ei tuottanut perjantain televisio-ottelussa Tampere Unitedille kaivattua maalia, joten pinnat matkasivat Turkuun TPS:n mukana. TamU-luotsi Ari Hjelm arvelikin, että hyökkäyspäähän on saatava lisää tehoja, mikäli tamperelaiset aikovat muuttaa kurssinsa.

"Zico" Hjelm myönsi Urheilukanavan haastattelussa, ettei Ratinan Stadionilla pelattu ottelu lähtenyt liikkeelle niin kuin piti. Tauolla tamperelaisten peli-ilme kuitenkin muuttui positiivisemmaksi.

- Ensimmäinen puoliaika oli meiltä hemmetin arkaa pelaamista. Toisella puoliajalla pelattiin hyvin, eikä ainakaan yrityksestä voi olla kiittämättä. Tekopaikkoja oli riittävästi kääntää peli, mutta nyt tuntuu, ettei mistään eikä kellään mene sisään, Hjelm manaili.
- Onhan se selvä, että jos me tarvitsemme yhteen maaliin noin paljon paikkoja, niin kyllä tänä vuonna tulee aika vähän maaleja. Jos Tepsi ampuu toisella puoliajalla yhden kerran kohti maalia, niin kyllä meitä nyt kovalla kädellä koetellaan. Kyllä täytyy uskoa, että meidänkin maalihanat tästä aukeavat.

Tamperelaisjoukkueen ikitaistelija Sakari Saarinen pohti, etteivät alkukauden heikot tulokset ole jääneet ainakaan yrityksestä kiinni.

- Täytyy sanoa, että kyllä me yritetään, mutta ei se ehkä näytä siltä katsomoon. Ainakin katsomosta tulee vähän kuittia, Saarinen totesi.
- Kyllä me parempaan pystytään.

 


  • Yhteistyössä: