MyPasta TamU:n riveihin siirtynyt Aleksei Kangaskolkka on löytänyt hyvän maalivireen.
21.2.2009 19:04:00

TamU murskasi FC Lahden

Tampere United jatkaa Liigacupissa tappioitta, kun se kaatoi Seinäjoella pelatussa ottelussa FC Lahden selvästi 5-0 (2-0). Tamperelaisten suurin sankari oli hattutempun iskenyt Aleksei Kangaskolkka.

Ottelun avausmaalin nähtiin 23. minuutilla, kun Kangaskolkka syötettiin läpi ja hän pääsi nostamaan pallon ohi Lahti-vahti Viktor Szentpeterin. Lahden ottelun paras paikka tuli ensimmäisen jakson lopulla, kun Kalle Eerolan vapaapotkusta Toni Huuhka pääsi vapaasti puskemaan, mutta pallo meni niukasti ohi. Sitä seuranneesta vastahyökkäyksestä TamU jälleen iski ja Kangaskolkka oli taas asialla. Vastahyökkäyksestä Jari Niemi keskitti maalille, Henri Scheweleff pudotti pallon päällään takaviistoon ja Kangaskolkka pamautti pallon voimalla yläriman alle.

TamU:n kolmas maali nähtiin toisen jakson alussa jälleen vastahyökkäyksen jälkeen. Lahti oli saamassa vapaapotkua TamU:n rangaistusalueen tuntumasta, mutta erotuomari Toni Pohjoismäki näytti kuitenkin hyötynäkökulmaa ja peli sai jatkua. Lahden hyökkäys kuivui kokoon ja TamU iski terävästi vastaan. Aapo Lappalainen pelasi pallon Lahden puolustuslinjan taakse Jari Niemelle joka sijoitti pallon varmasti takakulmaan.

Neljäs maali tuli pari minuuttia myöhemmin, kun Lappalainen harhautteli ja antoi syötön laitaan Rafinhalle jonka keskityksen Kangaskolkka ohjasi etukulmasta päin maalivahtia. Jonne Hjelm oli valppaana ja tuikkasi jatkopallon tyhjään maaliin. Ottelun viides maali tuli ottelun lopussa, kun Niemen keskitys löysi takatolpalta Kangaskolkan joka sinetöi hienon iltansa. Kangaskolkalla oli pari paikkaa myös lisämaaleihin, mutta kerran pallo kilahti tolppaan ja kerran veto meni vain hieman ohi maalin.

Voitolla TamU nousi kolmen pelatun pelin jälkeen seitsemään pisteeseen. Manselaiset ovat tulessa seuraavan kerran 7.3. kun RoPS mittaa TamU:n vireen. Lahtelaisilla on sitä vastoin voittotili vielä avaamatta ja kolmesta pelistä tilillä on vasta kaksi pistettä. Seuraavan kerran voittojahti jatkuu lauantaina, kun se kohtaa vieraissa FC Interin.

TamU - FC Lahti 5-0 (2-0)
23. Aleksei Kangaskolkka 1-0, 42. Kangaskolkka 2-0, 54. Jari Niemi, 56. Jonne Hjelm 4-0, 84. Kangaskolkka 5-0

TamU: Mikko Kaven, Mathias Lindström, Antti Ojanperä, Jussi Kujala, Aleksei Kangaskolkka, Ilari Ruuth, Rafinha, Jonne Hjelm (71. Antti Pohja), Henri Scheweleff (72. Jaakko Ruuskanen), Aapo Lappalainen (87. Juha Pirinen), Jari Niemi

Lahti: Viktor Szentpeteri, Kalle Eerola, Jussi Heikkinen, Mohamed Fofana, Jukka Vanninen, Eero Korte, Riku Heini (68. Jonni Kettunen), Jonne Kemppinen (68. Jussi Länsitalo), Kaarlo Rantanen, Toni Huuhka (56. Petteri Haukka), Kristian Kunnas

Erotuomari: Toni Pohjoismäki
Varoitukset: Henri Schweleff (TamU)

 

 


  • Yhteistyössä: