Seppo Mäkinen on MyPan uusi puheenjohtaja
30.11.2007 12.48.00

Seppo Mäkisestä MyPan puheenjohtaja

Yksi kausi Myllykosken Pallo –47:ssä saa päätöksensä, kun seuran puheenjohtajana peräti 25 vuoden ajan toiminut Matti Tiihonen jättää tehtävänsä. Uudeksi puheenjohtajaksi on nimetty niin ikään todella pitkän linjan mypalainen, toiminnanjohtaja Seppo Mäkinen.

MyPan vuosikokous hyväksyi torstai-iltana Tiihosen eronpyynnön ja nimesi Mäkisen uudeksi puheenjohtajaksi. Jo 1980-luvun alussa puheenjohtajan nuijan varteen tarttunut Tiihonen näkee, että neljännesvuosisata tehtävässä oli sopivan pyöreä luku.
- Mikäpä nyt oikein olisi riittävästi, Tiihonen naurahtaa.
- Onhan tämä kuitenkin sellainen mukava pyöreä tulos. Päätös on ollut itselleni selvä jo jonkun aikaa, mutta halusin viedä läpi vielä tämän MyPan juhlavuoden.

Puheenjohtajan nuijaan tarttuva Seppo Mäkinen on Tiihosen tavoin ollut seuraamassa ja rakentamassa MyPan nousua kansalliselle huipulle jo vuosikymmenten ajan. Puheenjohtajan tehtävän Mäkinen ottaa vastaan nöyränä ja samalla ylpeänä.
- Omalta osaltani voin sanoa, että tämä on minulle kunniatehtävä. Merkittävät ihmiset ovat tehneet merkittävää työtä ennen minua, Mäkinen kiittää niin Tiihosta kuin muitakin vaikuttajia.