Björk kuuluu VPS:n runkopelaajiin.
7.11.2013 18.33.00

Tony Björk jatkaa Vaasan Palloseurassa

VPS ja Tony Björk ovat allekirjoittaneet kaksivuotisen jatkosopimuksen, jonka myötä keskikenttäpelaaja jatkaa seurassa kauden 2015 loppuun saakka.

2008 Veikkausliigauransa aloittanut Björk kuului tälläkin kaudella joukkueen tärkeimpiin pelaajiin. Jokaisessa liigaottelussa pelannut vaasalaispeluri saalisti näissä kamppailuissa neljä maalia ja viisi maaliin johtanutta syöttöä. Pallon kanssa taitava Vasa IFK:n kasvatti kunnostautui myös rangaistuspotkujen ampujana upottaen pallon verkkoon kaikilla kolmella yrityksellään.

Björk sanoo olevansa onnellinen voidessaan edustaa VPS:ää myös tulevina vuosina. Odotukset hänellä ovat tulevaisuutta koskien korkealla.

– Jatkan todella hyvin mielin Vepsussa. Tosi hauska kausi on takana ja pelit sujuivat hyvin, joten tästä on mukava mennä eteenpäin, Björk iloitsee seuran verkkosivuilla.

Keskikentän keskustan työjuhta kuvailee omaa suoritustaan hyvin onnistuneeksi, vaikka alussa olikin pieniä hankaluuksia.

– Talvi oli pitkä ja rankka. Jalan kanssa oli vähän tsemppaamista, kun se piti treenata kunnolla kuntoon. Harjoituspelit eivät menneet minulta kovin hyvin, mutta sain hyvän liigastartin ja se lähti siitä sitten rullaamaan eteenpäin, Björk selostaa.

Kaikkiaan 138 Veikkausliigaottelua pelannut Björk on ehtinyt vuosien aikana kokemaan monenlaista raidan mukana. Pronssijuhliin päättynyt kausi oli miehen mukaan joukkueelta merkittävää eteenpäinmenoa aiemmista vuosista.

– Otimme ison askeleen eteenpäin ja on kiva olla mukana tässä joukkueessa. Ensi kesän europelit ovat myös loistava bonus, hän toteaa.

Nykyjoukkueen kokeneimpiin pelaajin kuuluva Björk sanoo haluavansa olla esimerkki muille oman tekemisensä kautta. Joukkueen kaptenistoon kuuluvana hän tietää kuinka voi kannustaa pelikavereitaan harjoituksissa ja otteluissa.

– Jos uusi joukkuekaveri kysyy minulta jotain VPS:ään liittyen, niin voin mielelläni kertoa seurasta hänelle. En ole kopissa se kaikkein kovaäänisin, mutta pyrin esimerkilläni ohjaamaan joukkuetta kentällä, ”Pablo” taustoittaa.