Hongasta siirtynyt Otaru avasi heti maalitilinsä rovaniemeläisten paidassa.
6.2.2013 23.18.00

RoPS avasi Liigacupin voitolla

RoPS voitti kauden ensimmäisessä Liigacupin ottelussaan VPS:n 1-0 (0-0)-lukemin. Illan ainokaisen iski Nicholas Otaru.

Vierasjoukkue RoPS aloitti ottelun vauhdilla, eikä jäänyt arastelemaan päävalmentaja Kari Virtasen lentokentäksi kutsumaa pelialustaa. RoPS sai ottelun kuudennella peliminuutilla kaksi kulmapotkua, joissa Ndukaku Alisonille pääsi vapaasti puskemaan VPS vartioinnista huolimatta. Jälkimmäisessä tilanteessa Alison puski vaarallisesti kohti maalia, mutta raidan maalivahti Henri Sillanpää torjui tilanteen vaivoin tolpan juuresta.

21. minuutin kohdalla VPS sai luotua ensimmäisen kunnollisen hyökkäyksen. Läpi ottelun vahvasti pelannut Patrik Lomski keskitti kohti testihyökkääjä Jhonny Arteagaa. Arteaga tiputti pallon Tony Björkille, joka laukoi kuitenkin niukasti yli maalin.

24. minuutin kohdalla Vepsun sai kulmapotkun. Joukkue juoni mainion kuvion, jossa etualalla oleva mies juoksi pallon yli. Ylijuoksun jälkeen pallo ajautui Björkille, joka ampui jälleen niukasti yli. Tilanteen jälkeen VPS oli pakotettu tekemään pelaajavaihdon kun Antti Uimaniemi asteli vaihtoon pidellen jalkaansa.

Jarno Parikka sai 40. minuutin kohdalla pallon rangaistusalueen oikealla reunalla. Parikka laittoi mainion pallon Björkin juoksulinjalle viiteen metriin, mutta mies ei osunut kunnolla palloon. Peli jatkui rikkonaisena aina 44. minuutille asti, jolloin Lomski laukoi kohti maalia, mutta veto jäi lopulta varsin pehmeäksi. Puoliajalle mentiin näin lukemissa 0-0.

VPS:n päävalmentaja Olli Huttunen herätteli joukkuetta puoliajalla, ja toisen puoliajan aloittikin sisuuntunut kotijoukkue. Vepsu alkoi prässätä vastustajaansa aktiivisemmin, ja aiheutti etenkin vierasjoukkueen laitapuolustajille ongelmia.

51 minuutin kohdalla Vepsun toppari VIlle Koskimaan mainio läpisyöttö vapautti Arteagan puolittaiseen läpiajoon. Kolumbialainen ei onnistunut maalinteossa vaan laukoi suoraan ilmasta selvästi yli maalin. Viisi minuuttia myöhemmin laituri Sebastian Strandvall laukoi tulisesti kohti RoPSin maalia, mutta pallo kimposi puolustuksesta väljemmille vesille. Heti perään Jyrki Saranpää nousi vahvasti oikeaa laitaa ja pelasi pallon nätisti Björkille rangaistusalueen tuntumaan. Björkin osumatarkkuudessa oli parantamisen varaa, ja veto meni jälleen selvästi yli maalin.

Viisitoista minuuttia ennen loppua Vepsun maailma synkkeni. RoPS teki 1-0 johtomaalin onnekkaalla pompulla. Eri puolilla kenttää läpi ottelun kirmannut Niki Otaru sai pallon ja eteni lähemmäs Vepsun rangaistusaluetta. Miehen laukaus epäonnistui varsin pahoin, mutta pallo kimposi Vepsun topparin jalasta ja valui tuskallisen hitaasti ohi Sillanpään.

76. minuutin kohdalla Vepsun oikealta laidalta tullut keskitys tavoittaa Arteagan pään, jonka pusku meni niukasti ohi vierasjoukkueen maalin. Minuuttia myöhemmin kotiyleisö hiljeni, kun RoPS hyökkääjä Mika Lahtinen törmäsi Sillanpäähän, joka jäi pitelemään päätään tilanteen jälkeen. Sillanpäätä hoivattin huoltajien toimesta jonkin aikaa, mutta lopulta kokenut maalivahti palasi tolppien väliin.

Vepsun viimeinen tilaisuus tasoitukseen avautuu 86. minuutin kohdalla. Strandvall antoi kulmapotkun oikealta, jonka jälkitilanteesta pallo ajautui Parikalle. Mies ajautui lopulta liian pieneen kulmaan, ja veto meni korkeana päätyverkkoon. Peli päättyi näin rovaniemeläisten voittoon lukemin 0-1.