Ats Purje iski kuopiolaisille kaksi maalia.
26.1.2013 7.52.00

KuPS selvään voittoon VPS:sta

KuPS ja VPS avasivat lohko 3:n ottelut Kuopiossa. KuPS otti voiton selvin 4-1 (3-1)-numeroin.

KuPS aloitti ottelun räväkästi, kun 19 minuutin jälkeen peli oli kotijoukkueelle jo 3-0, kun Ats Purje iski kahdesti ja Aleksi Paananen kertaalleen. VPS kavensi vielä Jarno Parikan rangaistuspotkumaalilla. Toisella puoliajalla Jerry Voutilainen sinetöi KuPS:n voiton. Näin ottelussa päädyttiin 4-1-lukemiin.

KuPS otti pelin hallintaansa heti alkuvihellyksestä lähtien hyökäten voimakkaasti. Purje pääsi yrittämään maalintekoa jo 6. peliminuutilla, tulosta ei vielä tullut. Verkko sen sijaan heilahti kaksi minuuttia myöhemmin, kun Paananen antoi oivallisen pystysyötön ja Purje laukoi upeasti 1-0 takaylänurkkaan. Purje viimeisteli viime viikon harjoituspelissä FC KooTeePee:tä vastaan kaksi osumaa, joten perjantai-illan ensimmäinen oli Purjeen kolmas maali tänä keväänä.

KuPS vyörytti peliä, mutta oli vaasalaisillakin omat tilanteensa. Cheyne Fowlerin hyvä veto meni niukasti KuPS:n maalin ohitse (9min). KuPS-puolustaja Omar Colley eteni terävästi vasemmalla laidalla keskittäen VPS-maalille ja Purje pääsi puskemaan pallon verkkoon (16min). Purjeelle maali on tämän kevään neljäs.

VPS:n Pierre-Rudolf Mayard sai pallon huippupaikkaan KuPS-maalin edessä, muttei osunut palloon kunnollisella tavalla ja selkeä maalipaikka kuivui jollain käsittämättömällä tavalla (18min). KuPS sen sijaan onnistui heti perään jo kolmannen kerran, kun Purje antoi hyvän pystysyötön ja Paananen sijoitti tarkasti takatolpan viereen 3-0.

Pelitapahtumat tasaantuivat tämän jälkeen ja VPS pääsi kaventamaan omasta kulmapotkutilanteestaan (23min): VPS-pelaaja kaadettiin alueella ja erotuomari osoitti rangaistuspilkkua. Parikka viimeisteli hallitusti 3-1. Kolmen minuutin kuluttua vaasalaisilla oli jälleen kulmapotkutilanne, VPS-pelaaja pääsi laukomaan kohti KuPS-maalia ja kuopiolaisten keskikenttäpelaaja Ali Koljonen torjui pallon täpärästi maaliviivalla.

VPS sai hyvää otetta maalinsa jälkeen ja Fowler veti jälleen napakasti kohti KuPS-maalia (37min), KuPS-vahti Mika Hilander venytti hienoon yhden käden torjuntaan ohjaten pallon kulmapotkuksi. VPS-vahti Janne Henriksson torjui puolestaan hienosti Purjeen ja Paanasen peräkkäiset lähitykitykset (35min). Tauolle mentiin 3-1-lukemissa.

KuPS viimeisteli neljännen osumansa toisen jakson alussa (55min): kotijoukkue väisti taitavasti vaasalaisten prässin ja Koljonen antoi pitkän pystysyötön Paanaselle. Tämä kuljetti eteenpäin ja keskitti maalille, jossa Jussi Kujala syötti ja Voutilainen niittasi 4-1. Vaasalaisilla oli tämän jälkeen pari hyvää kavennuspaikkaa. Sebastian Strandvall eteni hyvään vetopaikkaan, jonka Hilander torjui. Maynard keskitti hyvän kierteisen vapaapotkun, josta Ville Koskimaa puski niukasti ohi.

Purje pääsi livahtamaan puolittaiseen läpiajoon (68min), voimakas laukaus suuntautui maalin ylitse ja hattutemppu jäi toteutumatta. KuPS vaihtoi lopussa nuoria pelaajia sisään, viimeisen varttitunnin aikana ei enää nähty maalintekotilanteita ja 4-1 jäi lopputulokseksi.