15.6.2012 8.46.00

Ville Lehtinen Veikkausliigan tuorein Legenda

Kolminkertainen Veikkausliigan mestari Ville Lehtinen on tuorein Legenda-tunnustuksen saanut pelaaja. Tampere Unitedin mestaruuden vuodelta 2001 uransa tähtihetkeksi nimeävä Lehtinen liittyy oleellisesti myös kasvattajaseuransa JJK:n nimen syntyyn.

130 liigaottelua pelannut ja 34 osumaa viimeistellyt Lehtinen ottaa tunnustuksen mielellään vastaan.

- Olen ollut jo jonkun aikaa poissa ja saanut uusia näkökulmia myös omaan tekemiseen. Tällainen tunnustus lämmittää tietenkin, ex-hyökkääjä toteaa.

- Kaikki pikkupojan unelmat eivät loppujen lopuksi toteutuneet, mutta aika moni toteutui. Se on hyvä oppi myös muille, jotka haaveilevat ammattilaisuudesta ja menestyksestä. Menestys ja onnistumiset ovat tekemisen sivutuotteita. Kun muistaa tehdä asioita hyvin ja päämäärätietoisesti, saavuttaa myös jotain, pelaaja muistuttaa.

Lehtisen uraan mahtui useita kohokohtia. Itse hän nostaa niistä ensi miettimältä esiin kolme tärkeintä.

- Liigaurani huippuhetki oli vuoden 2001 yllätysmestaruus. Se ei varmasti unohdu monelta muultakaan ihan hetkeen. TamU-ajoilta mieleen muistuu myös hattutemppu seitsemässä minuutissa Ratinassa Tepsiä vastaan. Tietysti myös JJK:n alkuvuodet Ikäläisen Markun valmennuksessa olivat myös sellaisia.

Entä miten Ville Lehtinen liittyy JJK-nimen syntyyn?