"Kole" iski TPS:n 2-0-maalin.
10.3.2012 17.14.00

TPS varmisti puolivälieräpaikan

TPS kaatoi IFK Mariehamnin lauantaina Liigacupissa selvin 3-0 (2-0) –numeroin ja sinetöi samalla paikkansa puolivälierissä. IFK:lle tappio merkitsi Liigacup-taipaleen päättymistä lohkovaiheeseen.

TPS maksoi lauantaina kalavelkansa IFK Mariehamnille kuittaamalla helmikuun alun 3-0-tappion samoin lukemin. Reilu voitto merkitsi samalla myös sitä, että TPS jatkaa pelejään vuorenvarmasti Liigacupin puolivälierissä.

TPS aloitti Javenture-Areenalla räväkästi, kuten useimmissa otteluissaan viime aikoina. Pelikello ei ehtinyt tikittää kuin 6. minuutille asti, kun IFK:n maalivahti Jere Pyhäranta sai poimia ensimmäisen kerran pallon verkosta. Todella aktiivisesti liikkunut Jarkko Hurme laittoi pitkän ja tarkan passin kärkeen ja Juho Lehtonen poimi pallon rankkarialueen vasemmalla puolella haltuunsa. Lehtosella oli aikaa jopa leipoa hetken ja niitata pallo sen jälkeen kauniisti maalin oikeaan takanurkkaan.

Aika pian TPS:n avausmaalin jälkeen Dennis Okaru loukkasi takareitensä, mutta mistään vakavammasta ei välttämättä ole kysymys. Hänen tilallensa kentälle juoksi juuri sopimukseen Tepsin kanssa päässyt Kennedy Eriba.

Vajaan puolen tunnin kohdalla TPS leipoi IFK:n puolustuksen jälleen pahasti sekaisin. Petteri Pennanen pisti loistopassin comebackin tehneelle Toni Kolehmaiselle keskelle, joka tinttasi pallon tyylikkäästi reppuun.

Lopullisesti TPS löi luun IFK:n kurkkuun toisen puoliajan alussa. TPS rynni koko hyökkäyskalustonsa voimalla IFK:n päätyyn. Eriba yritti laukoa vasemmalta, mutta veto epäonnistui. Pallo ajautui kuitenkin Kolehmaiselle, joka käänsi pelivälineen maalin oikeaan kulmaan, jossa mahtavassa iskussa olevan Aleksi Ristolan ei tarvinnut kuin laittaa jalkaa väliin.

Kun lopputulos alkoi olla selvä, pääsi IFK:kin rakentamaan muutaman maukkaan paikan TPS-maalille. Jukka Lehtovaara piti kuitenkin muutamalla loistotorjunnallaan huolen siitä, että vieraat jäivät nollille.