"Peksi" iski MYPAn voittomaalin.
22.2.2014 18:26:00

MYPA voitti FC Lahden

MYPA avasi voittotilinsä Liigacupissa kaatamalla lauantaina FC Lahden maalein 2-1 (0-0). MYPAn maalit iskivät peräjälkeen Stefano Sousa Pinho ja Pekka Sihvola. Lahtelaisten kavennuksen laukoi rangaistuspotkusta Drilon Shala.

Joukkueet eivät juhlineet maalipaikoilla ensimmäisellä puoliajalla. Lähimpänä maalia kävi vierasjoukkueen Shala, joka kolisutti ylärimaa komealla kaukolaukauksella 19 minuutin kohdalla. MYPAn paras maalitilanne syntyi kulmapotkusta, kun Denis Abdulahi laukoi lähietäisyydeltä kudin, jonka FC Lahden maalivahti torjui. 

Toisella jaksolla MYPAn ketsuppipullo avautui, ja joukkue iski lyhyen ajan sisään kaksi maalia. Pinho iski avausmaalin Valeri Minkenenin hienosta keskityksestä, kun peliä oli pelattu 51 minuuttia. Kolme minuuttia tämän jälkeen Sihvola puski maalinedustalta kotijoukkueen kahden maalin karkumatkalle. 

FC Lahti sai 64 minuutin kohdalla rangaistuspotkun, jonka Shala sijoitti varmasti yläkulmaan. Tapahtumarikkaan toisen puoliajan viime sekunneilla MYPA sai myös pilkun, mutta Sihvolan kuti painui tällä kertaa ohi maalin. 

MYPAn ottelut jatkuvat 25.2 ensi viikon tiistaina, kun joukkue kohtaa samaisella Imatran Aviasport Areenalla kello 12.00 harjoitusottelussa FC KTP:n.

 


  • Yhteistyössä: