RoPS haki tärkeät pisteet Tellushallista.
2.3.2013 20:08:00

RoPS haki voiton Jarosta

RoPS haki lauantaisessa Liigacupin ottelussa 3-1 (1-0) -voiton FF Jarosta ja varmisti samalla paikkansa puolivälierissä.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Ensimmäisten minuuttien aikana molemmilla joukkueilla oli yksi kulma, mutta vaarallisia tilanteita ei syntynyt. Ensimmäinen vaarallinen maalipaikka nähtiin Jaron toimesta. Thomas Kula pelasi hienon seinän Markus Kronholmille, jolla oli tilaa laukoa kuudestatoista metristä. Laukaus sujahti kuitenkin hieman ohi Tomi Maanojan vartioiman maalin. Seuraavien minuuttien aikana peli aaltoili päästä päähän ja molemmat saivat aikaiseksi pari laukausta. Maaleja ei kuitenkaan vielä nähty.

Lähes puolituntia oli pelattu, kun RoPS järjesteli ensimmäisen kunnon maalipaikkansa. Emenike Mbachu laukoi vaparin oikealta kohti yläkulmaa, mutta Jesse Öst venytti pallon tielle. Tilanteesta tulleen kulman Mbachu antoi takatolpalle, josta Mika Lahtinen pääsi aivan vapaasti puskemaan. Jaron onneksi pallo leijui kuitenkin yli maalin. Hetkeä myöhemmin Jaron testipelaaja Ikechukwu Kalu järjesti tilanteen toisessa päädyssä. Kalu harhautti vasemmalla laidalla pari vastustajaa ja keskitti pallon Kulalle, mutta miehen ohjaus kimposi RoPS-puolustajan jalasta kulmaksi. 

Ottelun avausmaali nähtiin kun ottelua oli pelattu 37. minuuttia. RoPS lähti nopeaan vastahyökkäykseen ja pallo pelattiin oikealle Mbachulle. Vaarattoman näköisessä tilanteessa Mbachu haki jalan vapaaksi ja laukoi kohti maalia. Laukaus yllätti täysin Östin ja pallo leijaili kaikkien hämmästykseksi helpon näköisesti lähes keskeltä maalia verkkoon. Tällä osumalla tauolle lähdettiin RoPSin 0-1 johdossa.

Jaro tuli toiselle puoliajalle räväkästi. Punapaidat saivat luotua painetta RoPS-maalille heti ensimmäisestä minuutista asti. Tasoitusta ei tarvittukaan odottaa kauan. Toinen puoliaika oli vanhentunut vain neljä minuuttia kun Jaro nousi tasoihin. Kevin Peth laukoi kaukaa oikealta puolelta sen verran tulisen laukauksen, ettei RoPS-vahti onnistunut palloa vangitsemaan. Paluupallossa oli ensimmäisenä Kula, joka nosti pallon pienestä kulmasta kattoon ja tilanne oli 1-1.

Jaro jatkoi painostusta ja loi seuraavan viiden minuutin sisään pari todella herkullista mahdollisuutta lisämaaleihin. Ensin Kula pääsi puskemaan keskeltä Pethin keskityksestä, mutta Maanoja venyi aivan uskomattomaan torjuntaan. Tilanteesta tuomitun kulman jälkitilanteesta Jaro-kapteeni Jonas Emet tälläsi kovan laukauksen 25 metristä, mutta Maanoja venyi jopa vielä hienompaan torjuntaan pelastamalla takaiskun aivan yläkulmasta. 

Kun Jaro ei onnistunut paikoistaan, niin RoPS tälläsi pari nopeaa aivan tyhjästä. Ottelun voittomaali nähtiin kun peliä oli pelattu hieman yli tunti. Maalivahti Öst ei onnistunut vangitsemaan oikealta tullutta kulmapotkua käsiinsä vaan pallo tipahti käsistä suoraan Mika Lahtisen jalkaan joka siirsi RoPSin 1-2 johtoon. Vain pari minuuttia tästä ja RoPS iski jälleen. Aleksandr Kokko laittoi vaparin nopeasti liikkeelle aivan rangaistusalueen kulmasta vapauttaen Ville Saxmanin nokikkain maalivahdin kanssa. Saxman ei tästä erehtynyt vaan laukoi varmasti tilanteeksi 1-3 Jaro-pelaajien ihmetellessä ympärillä.

Loppupeli meni enemmän tai vähemmän palloillessa. Molempien joukkueiden ryhmitys venyi paljon ja ottelun tempo tippui huomattavasti. Jaron loppukiri ei syttynyt kunnolla missään vaiheessa. Lähimmäksi pääsi Antti Palohuhta, mutta nuorukaisen laukaus pysähtyi sivuverkkoon. RoPSikin järjesteli vielä muutaman paikan ottelun viimeisellä vartilla. Ensin Guerra laukoi vasemmalta kovaa, mutta Öst onnistui torjumaan pallon kulmaksi. Hetkeä myöhemmin Mbachu laukoi yllättävän laukauksen oikealta, mutta pallo kilahti tolppaan. Kokko pelasi vielä aivan lopussa Guerran läpi vasemmalta, mutta mies ei onnistunut tälläkään kertaa. Näin RoPS vei pisteet ansaitusti mukanaan Rovaniemelle ja varmisti samalla paikkansa Liigacupin puolivälierissä.

 


  • Yhteistyössä: