Henkan tie vie Ruotsiin
2.2.2010 17.51.00

Henri Sillanpää siirtyy Ruotsiin

Miltei vuosikymmenen ajan Vaasan Palloseuraa edustanut maalivahti Henri Sillanpää toteuttaa vihdoin haaveensa ulkomaansiirrosta. VPS-ikonin uusi osoite Allsvenskanissa on göteborgilainen GAIS.

Torniosta kotoisin oleva maalivahti aloitti Vepsussa jo vuonna 1998. Nyt 30-vuotias maalivahti vietti kaudet 2003-04 Allianssissa, mutta palasi takaisin raitapaitaan kaudelle 2005. Sillanpää on molemmilla visiiteillään ollut VPS:n kantavia voimia, ja on viime vuodet monen mielestä ollut koko Veikkausliigan paras maalivahti.

Liigaotteluja Sillanpäälle on kertynyt yhteensä 221 kappaletta. Siirto ulkomaille on ollut lähellä kovin monta kertaa, mutta aivan kalkkiviivoilla viritykset ovat kariutuneet. Tällä kertaa nimet saatiin paperiin saakka.

Sillanpää teki viime syksynä Vaasan Palloseuran kanssa kolmen vuoden jatkosopimuksen, jossa oli ulkomaansiirron tietyin ehdoin mahdollistava pykälä. Täysin vapaa siirtymään ulkomaille Sillanpää ei silti ollut, joten GAIS maksaa Palloseuralle siirtokorvauksen.

- Henkan puolesta olen iloinen, mutta seuran puolesta tietysti hyvän veskarin lähteminen harmittaa. Tämä on kuitenkin osa elämää ja suomalaisen jalkapalloseuran toimintaa. Olemme iloisia pelaajien päästessä eteenpäin ja VPS:n toimiessa hyvänä ikkunana maailmalle, toimitusjohtaja Eero Karhumäki toteaa.

”Henkan” siirron jälkeen Vaasan Palloseuralla on tällä hetkellä vain yksi sopimusmaalivahti, amerikkalainen Brian Pope. Mahdollisuus Sillanpään ulkomaansiirtoon kuitenkin tiedettiin hyvissä ajoin, joten korvaajan haku on ollut käynnissä jo jonkin aikaa.

- Tarpeeksi hyvän maalivahdin löydämme varmasti, mutta samantasoisen löytäminen on suuri haaste. Suomalaisia maalivahteja ei tällä hetkellä vapaana hirveästi ole, päävalmentaja Tommi Pikkarainen toteaa.

Pikkarainen myöntää Sillanpään lähdön olevan seuralle ja tämän vuoden joukkueelle kova paikka. Samalla hänkin on tyytyväinen miehen itsensä puolesta.

- Tässä kun on muutaman kuukauden tutustunut ihmiseen, olen iloinen hänen puolestaan. Hän on niin pitkään tehnyt niin kovaa työtä sen eteen, että pääsisi kokeilemaan siipiään ulkomailla. Ei Suomessa varmaankaan kannattaisi valmentajana edes olla, jos hirveästi ottaisi itseensä kun pelaajat siirtyvät isommille kentille..

Sillanpäälle itselleen pitkän siirtosaagan päättyminen onnellisesti on helpotus. Siirto Göteborgiin tuntuu mukavalta ratkaisulta niin oman peliuran kuin koko perheenkin kannalta.

- Pitkäaikainen unelma on ollut päästä pelaamaan muuallakin kuin Veikkausliigassa. Ruotsin pääsarja on askel eteenpäin. Toisaalta pelivuosia on vielä toivottavasti paljon jäljellä, että jos sitä siellä onnistuu, niin sitten voi katsella aina muutakin. Göteborg on myös hieno paikka, kun ajattelee koko perheen kannalta. Siellä on aika paljon suomenkielistä porukkaa, perheen pienimmät pääsevät suomenkieliseen kouluun ja päiväkotiin. Toivottavasti pehmittää sitä laskua

Samalla päätös siirtyä ulkomaille on haikea.

- Yhdeksän vuotta olen viettänyt tässä seurassa, ja kokenut paljon hienoja hetkiä. Seura merkitsee enemmän kuin moni muu seura, joissa olen ennen pelannut. Suurimman osan jalkapallourastani olen viettänyt täällä, eihän se voi olla jättämättä jälkiään, Sillanpää myöntää.